Pysytään piilossa

Anonyymia pohdintaa naiseudesta, sen odotuksista sekä siihen liittyvistä ilmiöistä. Sekä muuta siihen viittaavaa.

29.5.06

Täydellistä kaukaa katsottuna

Aamulla tullessani suihkusta katsoin itseäni peilistä. Kasvojeni iho oli punaisilla hilseilevillä läikillä. Pitäisi kohta mennä lääkäriin valittamaan. Mutta huvittavaa on se, että vasta muutama viikko sitten sain kaveriltani kommentin "No kun sun ihonkin on täydellinen". Kaukaa katsottuna ehkä.

Mutta niin se taitaa olla useammankin asian suhteen. Koen itseni aika menestymättömäksi ja paikallaan jurraavaaksi. Mutta elämäni on helppo saada kuulostamaan hienolta. Minut on helppo esittää menestyjäksi tai ainakin ihannetyttäreksi. Ideana on se, että otetaan vähän etäisyyttä itse ihmiseen ja jätetään muutama ei-positiivinen fakta pois.

Näin muiden blogeja lukiessani sama teema toistuu. Kulissit syntyvät lähes vaivatta ja niiden taakse on helppo kätkeä masennukset, sairaudet, velat ja väkivalta. Kaukaa on helppo katsoa, kun ikävät pienet yksityiskohdat eivät häiritse.

Ja hassua on se, kuinka lähellä voi olla eikä siltikään näe.

27.5.06

Pikadietit ja muut muutokset

Televisiossakin on niitä ohjelmia, joissa korostetaan, että pikadiettejä ei kannata käyttää. Kuitenkin samassa ohjelmassa kohdeperhe pakotetaan yhden päivän aikana laittamaan koko ruokavalionsa uusiksi. Pikadietti sekin, vaikka siitä puhuttaisiinkin terveenä uudistuksena. Ja tv on tv, se vaatii nopeaa toimintaa.

Miten olisi hiljainen totuttelu? Käydään hakemassa hakemassa kaupasta sitä vihannesta ja niitä hedelmiä joita nyt eniten sattuu tekemään mieli. Pikkuhiljaa vaikka siirtyy normaalista spagetista kuituisempaan. Jos ostaisi sitä rasvaista tuotetta aina vain vähemmän.

Oma ruokavalioni elää jatkuvasti. Kun alkoi olla mahaongelmia, niin vihannesten lisääminen ruokavalioon auttoi paremmin kuin mikään lääke. Jauhelihasta olen ottanut tavaksi kaataa ylimääräisen rasvan pois vaikka se voi kuulostaakin hassulta. Tänä keväänä olen yrittänyt pienillä muutoksilla muuttaa ruokatottumuksiani paremmaksi. Samalla tavalla kuin voi luisua mässäilyyn, voi myös pikkuhiljaa lisätä ruuan laatua.

En voi sanoa vielä, että söisin terveellisesti, mutta parempaan suuntaan olen menossa.

21.5.06

Lordi perkele!

Suomi meni sitten voittamaan Euroviisut. Ensi vuonna Eläkelläiset edustamaan, eikös? Kiitos kaikille Lordin kilpailuun lähettäneille ja sille nerolle, joka keksi Lordin kilpailuun lähettää.

Ja suomalaisena on pakko purnata jostain. Tietysti taas nousee tv-lupamaksut kun Euroviisut pidetään Suomessa.

Mutta oikeasti en koskaan elinaikanani kuvitellut tämän päivän koittavan. Helvetti on nyt virallisesti jäässä.

18.5.06

Kiroilu ja muu ilmaisu

Olen huomannut, että yksi syy miksi osaan välillä ujuttua miesporukoihin "yhtenä jätkänä" on se, että osaan puhua samaa kieltä kuin kuka työmies. Tällaiseen puheeseen kuuluvat osaltaan myös kirosanat. Ei niin, että niitä pitäisi viljellä, mutta kun jokin on "helvetin pahaa", niin se on jämäkkää ilmaisua. Kun olen myös perillä yleisimmistä puheenaiheista (tajuavat sentään jättää minun läsnäollessa petijutut pois), harvemmin joudun jäämään seinäkukkaseksi joka vain kuuntelee ja nyökyttelee päätään.

Minä jollain tavalla pidän kiroilusta. Suomalainen "perkele" on niin vallan mainio sana. Mikään englanninkielinen "fucking hell" tai vastaava ei pääse lähellekään. Mutta kiroilu vaatii myös jonkin verran taitoa. Teinien "vittu"viljely on kielellistä köyhyyttä ja kömpelyyttä ilmaista itseään. En itsekään ole ilmaisun mestari, mutta kirosanoja tulee säästellä. Parhaimmillaan ne antavat juuri sitä särmää sanomiseen kun normaalista puheessa en sitä viljele.

Tosin niitä kömmähdyksiä sattuu aina välillä. Kaikkien kanssa tuollainen ilmaisu ei toimi ja välillä tulee sanomisillaan säikäyttäneeksi keskustelukumppanit.

Naisen rooli

Jatketaan lastenhankinnasta eteenpäin.

Tytär, äiti, isoäiti. Naisen kolme perinteiteistä roolia, joista aion jättää väliin kaksi viimeistä. Ehkä elämänkaareni määritellään jonain päivänä tytär, täti, isotäti akselilla, mutta silloinkin se määritellään suhteessaan toiseen (sukuun tässä tapauksessa). Naisten rooleissa on perinteisesti ollut hyvin ominnaista, että ne on määritelty jonkun muun kautta. Tämä näkyy eteenkin kielessä, jossa missä mies on normaalisti normi/oletus ja nainen poikkeuks. Samaa käsiteltiin osaltaan Simone de Beauvoirin Toinen Sukupuoli kirjassa, joka julkaistiin jo 1945.

Kirjan lukemisesta on jo vuosia, mutta se oli silti herättävä kokemus. Lukiessa saattoi iloita siitä kuinka paljon Beauvoirin unelmia oltiin saatettu toteen 70 vuoden aikana. Toisaalta kirjasta löytyi epäkohtia jotka ovat nykyään yhtä ajankohtaisia kuin ne olivat kirjaa kirjoittaessa. Kulunut vuosisata (osittain Beauvoirin ajatusten inspiroimana) on ollut suurta myllerrystä sen suhteen mitä on naiseus ja mikä on naisen rooli. Eteenkin 60-70-luku oli sellaista mylleryksen aikaa, että olisi ollut mielenkiintoista elää ja nähdä ne mielenosoitukset.

Mutta olen iloinen saadessani elää tätä aikakautta. Vaikka kapinoisinkin naisen kuvaa vastaan, niin en ole ainoa "epäsovinnainen" nainen. Minä voin tehdä elämälläni muutakin kuin etsiä miehen ja perustaa perheen. Voin äänestää ja olla mukana poliitiikassa. Voin olla vanhapiika (tai sinkku) tuntematta siitä lainkaan häpeää. Yritän tiedostaa sen, että myllerys naisen (sekä miehen) roolista ei ole luultavasti koskaan ohitse. Meillä on aikaa määritellä itsemme uudestaan ja uudestaan. Ja lopulta erikoisemman polun valitsijat ovat niitä uranuurtajia. Onneksi nykyajassa minun ei tarvitse olla skandaalinainen, joka menee "miesten alalle". Olen vähän erillainen, mutta en enää skandaali.

Mutta myös miehen rooli on ongelmallinen. Heillä tuntuu olevan vähän tilaa erilaisuuteen. Miehen odotetaan olevan tekninen lahjakkuus joka lähtee lukemaan vähintään insinööriksi tai mekaanikoksi. Miksi sairaanhoitajaksi lähtenyt mies saa meidät kysymään "miksi"? Naisten kohdalla enää harvemmin kysytään, että miksi olet fyysikko. Miesten oletetaan edelleen olevan puhtaasti "miehiä" kaikissa sen tarkoituksissa. Ei saa itkeä, ei saa olla "naismainen", pitää olla luja. Milloin "miehisyys" määritellään uusiksi?

13.5.06

Miksi pitäisi tehdä enemmän lapsia?

Törmäsin tässä jokin aika sitten televisiossa esitettyyn "dokkariin" siitä miksi naiset eivät euroopassa synnytä enemmän lapsia. Pahin ensimerkkimaa oli Italia ja mallimaana Ruotsi. Aluksi luulin, että kyseessä olisi ollut ihan suomalainen ohjelma, mutta törmäsin sitten samaan saksaksi puhuttuna DW:ltä.

Käytän sanaa "dokkari" sen vuoksi että ohjelmasta jäi ikävä vaikutus. Ihan kuin olisi yritelty hätyytellä tunnollisia naisia hankkimaan tarpeeksi jälkikasvua. Olihan ohjelmaan haastateltu asiantuntijoita, mutta asenne paistoi alta. Onhan väestöpyramiidin epämuotoutuminen taloudellinen ja sosiaalinen ongelma, mutta MEITÄ ON LIIKAA. Se, että väestö vähenee ilman väkivaltaa on positiivista kehitystää.

Pahinta väestön pieneneminen on tällä hetkellä Euroopan alueella Venäjällä ja Italiassa, joissa äitiysedut ovat olemattomat. Mutta se on yleinen trendi tällä suunnalla, jossa naisillakin on oikeus uraan.

On minullakin asiaa koskien asenne, jonka vuoksi en tuota ohjelmasta pitänyt. Omalla kohdalla lasten hankkiminen on ajatuksena painainen. Vauvat eivät ole ole söpöjä. Lapset vievät paljon aikaa, sotkevat ja meluavat. Tyhjentävät vielä kukkaronkin. Teini-iässä vittuilevat päin naamaa ja lähtevät kaupungille ryyppäämään.

Onneksi en ole tällä hetkellä parisuhteessa mikä on onni sekin. Joka tapauksessa saan varmaan nelikymppiseksi asti kuulla "Kyllä sinä vielä mielesi muutat" vihjailua ja kaikkitietävää virnettä. Mutta vaikka suurin osa haluaisikin lapsia jossain elämänsä vaiheessa, on niitä ihmisiä jotka eivät sitä koskaan tule haluamaan. Minullakaan ei ole mitään tarvetta siirtää geenistöäni eteenpäin ja suorittaa kasvatusmissiota.

Eipä niin, että minulla olisi jotain äitejä ja isiä vastaan näin äitienpäivää ennen, mutta myös vaihtoehtojen tulee olla sallittuja ja hyväksyttyjä.

10.5.06

Ekstrovertti vai introvertti

Olen tottunut mieltämään itseni ekstrovertiksi, mutta siihenkin nimikkeeseen tottuminen vei aikansa. Ennen sitä mielsin itseni introvertiksi.

Olin eilen harjoituksissa. Taas sain todistaa sen tauoilla, että kyllä minustakin löytyy se introvertti. Muut lähtivät ryhmissä juttelemaan keskenään. Minä jäin yksin. Muilla oli porukkansa, enkä minä kuulunut minnekään. En tuntenut oloani tarpeeksi itsevarmaksi, että olisin lähtenyt juttelemaan kenenkään kanssa. Istuin yksin ja odotin tauon loppuvan. En tiedä mihin muut katosivat, enkä halunnut kutsumatta seurata.

Minulla on paljon vastaavia kokemuksia. Odotan aina tauon loppuvan, koska olen silloin yksin. Ihmiset ympärilläni kaikkoavat parempien ihmisten joukkoon. Minä istun ja kiroan välitunnit/tauot.

Ironista kuitenkin on se, että minä olen monesti ihmisten ensimmäinen kontakti ryhmässä. Ensimmäinen ystävällinen joka tulee juttelemaan. Mutta jostain syystä ihmiset huomaavat tutustuttuaan muihin, että minun seurassani ei kannata hengata. Aina löytyy niitä parempia kavereita ja minä jään odottamaan josko jostain löytyisi joku uusi mihinkään ryhmään sitoutuman ihminen jolle kelpaisi yksi kaveri lisää.

Ehkä ongelmani on siinä, että vaikka otan aktiivisesti kontaktia uusiin ihmisiin, mutta en osaa oikein ylläpitää suhdetta. Jos näen kaverini jossain toisessa seurassa luovutan liian helposti. Jotenkin olen varmaan huono ylläpitämään statustani muotoutuvissa porukoissa. Yleensä jään sitten kuin Jokeriksi tai joksikin joka ei kuulu minnekään, mutta on löyhästi yhteyksissä kaikkiin. Kun silloin alussa joskus juteltiin. Onneksi kuitenkin muutamia hyviä ystäviä löytyy sekä pari kaveripiiriä jossa paikkani ei ole heti häviämässä.

Eteenkin luokiosta on ikäviä muistoja. Olin kaikkien kaveri, mutta jouduin viettämään välitunnit yksin.

8.5.06

Pyöräilykypärät

Kun olin vielä peruskoulussa minua yritettiin kovasti painostaa hankkimaan pyöräilykypärä koulumatkojen vuoksi. Pidin silloin pintani ja pääni. En suostunut ottamaan pottaa päähäni. Silloisessa koulussa se olisi ollut hierarkinen itsemurha. Olin jo valmiiksi jossain mitättömyyden ja koulukiusatun välimaastossa. Olisin päässyt luokan poikien silmätikuksi jos sellaisen olisin ottanut. Mutta periaatteessa minulla ei ollut mitään pyöräilykypäriä vastaan.

Olen nyt jälleen alkanut pohtia pyöräilykypärän hankkimista uudestaan. Ne alkavat jopa olla tyylikkäitä. Suurin syy on kuitenkin se, että pyöräilyreitilläni on todella varaallisia risteyksiä joihin on luvattu parannuksia, mutta jotka ovat kuitenkin tulossa "joskus". Kivoja vilkkaasti liikennöityjä teitä jotka pitää ylittää kohdasta jossa autoilija ei edes huomaa mitään suojatietä. Sekä niitä pimeitä risteyksiä joihin tullaan lujaa alamäkeä.

Aika kalliitahan nuo potat näyttivät olevan, mutta ehkä saisin ostettua sellaisen.

4.5.06

Haluan menestyä

Tänään iski taas pitkästä aikaa sellainen ahdistuneen energinen olo, että haluan menestyä. Perkele, haluan päästä jonnekin! Nousta yritysportaissa johtotasolle ja vetää huippupalkkaa. Samalla reissata ympäri maailmaa työasioissa ja elää tavattoman antoisasti.

Oikeasti nautin laiskoista hetkistä tietokoneen ääreessä. Työskentelisin mielelläni vain kuuden tunnin työpäivää jos se olisi mahdollista. Ahdistun kun joudun jättämään kotini pidemmäksi aikaa. Pidän kotihiirenä olemisesta ja haluaisin saada kaiken vain mahdollisimman helpolla.

Mutta elämä tuntuu tällä hetkellä jumittavan. Tai se etenee tasaista tahtia eikä se tunnu riittävän minulle. Nopeampaan tahtiin en edes kykene. Olen kuin firma jossa katsotaan sen olevan huono tapaus vaikka se tekee jatkuvaa voittoa. Mutta kun se ei kasva. Missään ei tapahdu läpimurtoja. Minulla ei ole edes töitä kesäksi.

Haaveilen siitä oikeasta paikasta elämässä. En roolista kotiäitinä (ei, ei, ei) vaan juuri oikeasta työpaikasta vaikka elämä on niin paljon enemmänkin. Haluaisin paikan jossa voisin jatkuvasti edetä eteenpäin, kehittyä ja jossa olisi loistava työyhteisö. Työpaikan jossa työpäivän alkamista voisi odottaa "tänään pääsen näkemään/kokemaan/tekemään sen". Palkalla ei ehkä sittenkään olisi niin suurta merkitystä kun yksin elävä ihminen ei paljoa tarvitse.

Mistäköhän sitä saisi kaivettua esille aloittavia potenttiaalisia yrityksiä joilla ei ole varaa maksaa vielä varsinaisesti palkkaa, mutta joilla on edessä noususuhdanne. Sinne jos ujuttaisin itseni puoli-ilmaiseksi - tai ottaakaa kokonaan ilmaiseksi - ja siten turvaisin itselleni paikan nousevassa tähdessä.

Haavekuvia.

1.5.06

Vapun viettämistä

Minulla ei ollut suunnitelmia vapulla ja hyvä niin. Päädyin viettämään ne sairaana sängyn pohjalla. Huono olo ilman hauskanpitoa. Tänään pystyy jo koneella olemaan, mutta en ole vielä tarpeeksi kunnossa, jotta viitsisin liikkua sen vertaa että menisin ulos.

Vaput ovat kuitenkin yleensä varsin ahdistavia. Jos jossain sanotaan, että vapuna "täytyy pitää hauskaa" niin vastarannan kiiskinä pistän vastan. Minähän en pidä hauskaa vappuna jos muualta niin sanotaan. Toisaalta minulla ei ole koskaan vappuna mitään tekemistä, joten hauskan pito on aika hankalaa.

Vappuna nousee myös esille se, että olen nautiskelijoita enkä hauskanpitäjiä. Minä haluan mielummin kuluttaa päiväni nautiskellen kivoista jutuista, mitä olla aktiivinen ja lähteä kaupungille ryyppäämään. Tämän vuoksi minut löytää aina parhaiten perjantai-iltaisin tietokoneeltani mitä mistään baarista. Baari on kaukana kotoa, se savuisa ja meluinen. En miellä sitä nauttimiseen. Hauskanpitoonkin vain siinä ja siinä. Tietokone, vaikka onkin työn väline, on myös loistava vapaa-ajan kuluttamiseen.