Pysytään piilossa

Anonyymia pohdintaa naiseudesta, sen odotuksista sekä siihen liittyvistä ilmiöistä. Sekä muuta siihen viittaavaa.

8.5.09

Työttömyys ja raha

Olen ennenkin ollut köyhä ja sinnitellyt opintotuella. Mutta silloin olen asunut vaatimattomasti eikä minulla ole ollut kuluja. Työssäolo kuitenkin merkitsi asuntoa, jossa on olohuone ja autoa helpottamaan päivittäistä ja viikonloppuliikennettä.

Työttömyys mullisti jälleen rahatilanteen. Työttömyystuki ja asumistuki menevät kokonanaan laskuihin. Ruokaan saatava raha pitää ottaa pienistä säästöistä, jotka eivät kestä muutamaa kuukautta pidempään. Pääsen maailman vanhimmalle dietille kun on pakko nipistää ruuan ostaminen minimiin.

Voisin edelleen palata varhaisempaan aikaan jolloin isoja menoja ei ollut, mutta silloin minun pitäisi ottaa alivuokralainen olohuoneeseen tai muuttaa yksiöön. Tai vielä pahempaa, takaisin kotiin. Lisäksi olen kiintynyt asuntooni, koska onnistuin kotiutumaan tänne ennätyksellisen nopeasti ja tämä on henkinen turvapaikkani.

Myös autosta pitäisi luopua. Auto on statusmerkki siitä, että pääsin vihdoin töihin. Lisäksi se on välttämätön apuväline osaan liikkumiseen. Vaihtona on myydä se pois ja vaihtaa vanhempaan (autoni ei kuitenkaan kallis), mutta pelkään tässä taloustilanteessa jääväni kaupasta tappiolle.

Näistä luopuminen on kuitenkin yllättävän tuskaista. Tässä vaiheessa on pakko elää päivä päivältä ja toivoa, että eteen tulisi jokin muu ratkaisu ennen kuin olen syönyt säästöni.

Masentaa.

Labels:

0 Comments:

Post a Comment

<< Home