Ekstrovertti vai introvertti
Olen tottunut mieltämään itseni ekstrovertiksi, mutta siihenkin nimikkeeseen tottuminen vei aikansa. Ennen sitä mielsin itseni introvertiksi.
Olin eilen harjoituksissa. Taas sain todistaa sen tauoilla, että kyllä minustakin löytyy se introvertti. Muut lähtivät ryhmissä juttelemaan keskenään. Minä jäin yksin. Muilla oli porukkansa, enkä minä kuulunut minnekään. En tuntenut oloani tarpeeksi itsevarmaksi, että olisin lähtenyt juttelemaan kenenkään kanssa. Istuin yksin ja odotin tauon loppuvan. En tiedä mihin muut katosivat, enkä halunnut kutsumatta seurata.
Minulla on paljon vastaavia kokemuksia. Odotan aina tauon loppuvan, koska olen silloin yksin. Ihmiset ympärilläni kaikkoavat parempien ihmisten joukkoon. Minä istun ja kiroan välitunnit/tauot.
Ironista kuitenkin on se, että minä olen monesti ihmisten ensimmäinen kontakti ryhmässä. Ensimmäinen ystävällinen joka tulee juttelemaan. Mutta jostain syystä ihmiset huomaavat tutustuttuaan muihin, että minun seurassani ei kannata hengata. Aina löytyy niitä parempia kavereita ja minä jään odottamaan josko jostain löytyisi joku uusi mihinkään ryhmään sitoutuman ihminen jolle kelpaisi yksi kaveri lisää.
Ehkä ongelmani on siinä, että vaikka otan aktiivisesti kontaktia uusiin ihmisiin, mutta en osaa oikein ylläpitää suhdetta. Jos näen kaverini jossain toisessa seurassa luovutan liian helposti. Jotenkin olen varmaan huono ylläpitämään statustani muotoutuvissa porukoissa. Yleensä jään sitten kuin Jokeriksi tai joksikin joka ei kuulu minnekään, mutta on löyhästi yhteyksissä kaikkiin. Kun silloin alussa joskus juteltiin. Onneksi kuitenkin muutamia hyviä ystäviä löytyy sekä pari kaveripiiriä jossa paikkani ei ole heti häviämässä.
Eteenkin luokiosta on ikäviä muistoja. Olin kaikkien kaveri, mutta jouduin viettämään välitunnit yksin.
posted by http mistress @ 21:13
5 Comments:
Sulla on ryhmäestoja.. Kerron sulle salaisuuden, ei ne ryhmät ole mitään verivalan vannoneita veljes- ja sisarkuntia, joihin kutsutaan harvat ja valitut, vaan ihan löyhiä kokonaisuuksia, sitä vain päässään voi kelailla kaikenlaista olematonta. Nimim. kokemusta on. Ei se lopulta oo kummempi juttu mennä ryhmään juttelemaan kuin yhden henkilön luo. Ei pidä hätääntyä vaikka salaista kädenpuristusta ei heti opeteta.. :D
Tuo voi olla totta. Olen tosin lopettanut yrittämisen sen suhteen. Lukiossa yritin mennä ryhmiin juttelemaan, mutta ei siitä mitään tullut. Ihmiset lopettivat puhumisen kokonaan ja katsoivat että mitä sinä siinä teet. Vaikka ryhmässä olisi kavereitakin olllut.
Pitäisi varmaan yrittää enemmän.
Siinä voi myös seistä nököttää ääneti, ja kas... hetken kuluttua keskustelu alkaa uudelleen. Ja ulkoapäin näyttää aivan kuin kuuluisi joukkoon. Hämmästyttävää.
voi juku. Alotin just lukion ja samoja fiiliksiä on jo nyt: "Kaikkien kaveri" ja silti yksin. Oikeestaan on aika itsekästä sanoa noin, koska mitä oikein haluan? Plaah.. pinnallinen ystävyys on kyllä ikävää ja pakko sanoo että tiiiän miltä susta tuntui/tuntuu. Ei sitä viitti tunkeilla.... Ja sit mm. niin.. voi saakutti. Hyvin lähti tääki vuosi käyntii :'D help
opiskelen yliopistossa ja törmäsin vasta nyt termiin introvertti. Olen aina viihtynyt ihmisten seurassa ja ilman heitä elämästä puuttuisi liian paljon, mutta silti se on minusta äärimmäisen kuluttavaa. Muutin ulkomaille yliopistoon ja huolimatta uudesta kielestä/maasta/kulttuurista jne.Minulle henk.koht raskainta oli sosialisoituminen uusien ihmisten kanssa. Jos en saa olla täysin yksin välillä pitkiäkin aikoja ja vain touhuta omia juttujani ja käsitellä asioita omassa pienessä päässäni minusta tulee väsynyt ja lyhytpinnainen. Olen oppinut jo hyväksymään itseni ja myös ystäväni ymmärtävät minua jos sanon "etten jaksa olla tänään sosiaalinen". Tuo yksin jääminen ja "ensimmäinen kontakti" ja "en osaa pitää yllä suhteita"kuulostaa myös tutulta, mutta niiden liika ajatteleminen ja murehtiminen vain pahentaa asiaa. Itselleen kun ei mitään voi. Sosiaalisen TEESKENTELY vasta rankkaa onkin, usko pois!
Post a Comment
<< Home