"Ja tämän viikon lottonumerot ovat..."

Tunnustan. Minä pelaan Lottoa ja Vikinlottoa vaikka se onkin rahan heittämistä kaivoon. Minulle on monta kertaa nalkutettu, että kylläpä olen tyhmä. Kyllä minä tiedän todennäköisyyden voitolle. Se oli ensimmäinen asia mitä tilastomatematiikan kurssilla laskettiin. Olen lotannut jo jonkin aikaa enkä vieläkään ole voittanut euroakaan.

Mutta ei lottoamisessa ole voittamisesta kyse. Tätä eivät kaikki tahdo ymmärtää. Lottoamisessa on kyse haaveilemisesta. Se, että on ostanut itselleen rivin lottoriviä jonka pääpotti on 3milj antaa minulle luvan haaveilla siitä jos minulla olisi muutaman viikon päästä säästötililläni se jättisumma. Olen varmaan liian realisti kun tarvitsen sen lottolipun haaveillakseni, mutta tällä hetkellä lotto on se todennäköisin tapa saada sellainen raha tilille. Tämä menee hyvin kieroksi, mutta tuollainen hetkellinen haaveilu on mukavaa. Parasta se on sillon löytää asioita joiden ei halua muuttuvan vaikka rahaa olisikin.

Tietysti lipun tarkastaminen on aina ikävä tömäys todellisuuteen. Siispä ei mitään kiirettä niiden tarkistusten kanssa niin saa haaveilla vähän pidempään.

Microsoftin uusin äpärä

Anteeksi rumaa sanaa, mutta tämän vuoden lopulla tai ensi vuonna ilmestyvä Microsoftin uusin käyttöjärjestä Vista vaikuttaa virheeltä jo ennen julkaisuaan. Olen seurannut mielenkiinnolla juttuja uudesta käyttöjärjestelmästä ja siitä mitä beetta-version käyttäjät siitä pitävät.

Vaikka Vista siirtääkin meidät vihdoin pysyvämmin 64 bittiseen maailmaan (nykyään 32) ja sallii isomman muistin käytön, siinä onkin kaikki positiivinen mitä käyttöjärjestelmästä on sanottava. Jo XP vuotaa kuin seula kun taas itse Vistan toimivuus on seulan tasoa. En ole itse päässyt käyttöjärjestelmää kokeilemaan, mutta kaikki kokeilijat sanovat samaa: "Homma kusee". Tällä hetkellä en näe yhtään syytä miksi siirtyisin XP:stä tähän uudempaan versioon ja varmaankin pysyn XP:n käyttäjänä vielä tovin. Sitten on kai jo vihdon pakon edessä siirryttävä johonkin kivempaan kutenLinuxiin tai Mac OS X:iin.

Normaali käyttäjä odottaa Vistalta sitä, että järjestelmä oli "coolimpi". Sellainen uusi, siisti, moderni, älykäs jne. Todellisuudessa se mikä Vistassa näyttää siistimmältä on puolittain kopiotu muilta käyttöjärjestelmiltä missä ne ovat olleet käytössä jo vuosia. Teknisiäkin uudistuksia on roppakaupalla, mutta nekin ovat kiistakapulana. Uuden windowsin ydin on erilainen ja mm. tietoturvaohjelmistoilla ei ole asiaa sille tasolle, mutta tulevat sähköiset madot kyllä luikertelevat sisälle yhtä helposti kuten windowsin ohjelmiin ennenkin. Microsoft kyllä itse kehuu uuden tuotteensa tietoturvaa, mutta asiantuntijat eivät ole samaa mieltä.

Todellista yhteistyötä on kuitenkin tehty mm. suurten elokuvastudioiden kanssa. Vista saattaa esim laskea kuvan tai äänen laatua, jos se sen mielestä ei ole tarpeeksi "oikeaa". Lainaus "But ask analysts at the Electronic Frontier Foundation (EFF), the well-known Internet civil-rights organization based in San Francisco, and you'll hear talk of Vista turning into a highly restrictive sandbox--where only the major movie studios decide who can play."

Minä näen Vistassa myös jotain hyvää. Jos tästä käyttöjärjestelmästä muodostuu yhtä huono kuin mitä nyt näyttää, niin ehkä windows viimeinkin lipsuisi pois valta-asemasta. Ei olisi mikään paha juttu.

Käsky: Älä ole masentunut!

Entinen oli vakava ihminen. Aluksi se tuntui kivalta vaihtelulta edelliseen huumoripitoiseen ja jatkuvasti hymyilevään kaveriin. Silloin se tuntui aikuismaisemmalta. Minä sain suhteessa iloisen energiapillerin roolin. Entiseni oli myös masennukseen taipuva, mutta se oli minun paikkani olla piristämässä poikaa ja vetämään iloisemmille urille. Kaipasin niin kovasti sitä, että näkisin hänen hymyilevän useammin. Ilman huumoriheittoja.

Sitten minä masennuin. Ja entinen suuttui siitä hyvästä. Ei tukea tai piristystä, vaan suurempaa syyllistämistä siitä, että minua masentaa. Minun paikkani oli aina ja ikuisesti olla piristäjä. Minun masennukseni oli hänelle kuin vittuilua. En vain uskaltanut lopettaa hänen viihdyttämistään, vaan uskalsin olla myös allapäin. Mustikuviin liittyy hämärä huone ja siitä kuinka "Miksi murjotan koko ajan" tai vaatimukset siitä kuinka entinen vaatii enemmän huomiota itselleen. Minä käperryin henkisesti mahdottomien vaatimusten kanssa nurkkaan häntä pakoon ja jäin sinne.

Keskustelin kaverini kanssa vasta samasta asiasta. Hänkin oli suhteessa kokenut sen, että mies saa olla niin masentunut ja alhaalla kuin haluaa, mutta tyttöystävän kohdalla se ei kertakaikkiaan ole sallittua. Tyttöystävän täytyi edelleenkin olla se vain puolikas ihminen jolle on sallittu vain positiiviset puolet. Negatiivisten puolien esille tuominen on osa ihmisyyttä, mutta mikä siinä on, että tyttöystävän masennus monesti tappaa suhteen? Johtuuko se siitä, että kaikki pelaa liiaksi toisen vastuulla?

Poikaystävän masennus on usein siedettyä eikä ehkä niin usein kaada suhdetta mitä tyttöystävän masennus. Se minkä mallin kaveripiiri antaa on se, että jos suhde kestää tyttöystävän masentuneisuuden, niin se kestää helvetin hyvin. Sellaisissa suhteissa näkee kuinka suhteen mies osaa hyväksyä toisesta masentuneen puolen ja on tarpeeksi mies auttaakseen toista vaikeana aikana. Silloin poika on jo mies joka ei janoa huomiota samaan tapaan kuin äidiltään, vaan on mies joka muodostaa suhteen toisen toimivan osapuolen.

Naisten sukkahousut

Sukkahousut on yksi asia mitä myöskään en tajua naiseudessa. Sitä pidetään hyvin naisellisena, välillä seksikkäänäkin, vaatekappaleena. Joillekin se on juhlia varten, joillekin arkea. Minulle kidutusta.

Lapsena kyllä pidin lasten sukkahousujat eikä sellaiset paksut sukkahousut ikäviä olleet. Pysyi lämpimänä. Mutta sitten tuli ikää ja piti aloittaa ohuiden sukkahousujen pitäminen juhlissa. Että osaakin olla häijy vaatekappale.

Sukkahousujen päälle laittaminen aloitetaan tarkistamalla kynsien kunto. Sen jälkeen tarkistetaan se vielä uudestaan. Varataan reilusti aikaa. Sitten rullataan sukka ja aloitetaan pujottaminen oikealta nimeltään ahtaminen. Olo on kuin teurastamon lihalla joka tunnetaan makkarankuoreen vaikka sukkahousut ovat ainakin paketin mukaa oikeaa kokoa. Sukkahousuja rullatessa ja kiristäessä pitää omistaa kunnon hermot ettei vain hätäile. Ja kuitenkin jossain loppuvaiheessa tuntee kuinka sormet menevät housujen lävitse ja taas on yksi pari rikki. Mutta ei se mitään, koska säärestä löytyy toinenkin suuri reikä joka leviämässä nopeaa tahtia. Kynsien tarkistaminen epäonnistui tai housut olivat alunperinkin rikkinäiset. Voidaan kuitenkin todeta ylpeästi, että sukkahousut on saatu päälle.

Sitä en myöskään ymmärrä, että miksi ihmiset käyttävät sukkahousuja ns. välihousuina? Itse tunnen aina palelevani niissä. Vaikka vaatetta olisi se normaali määrä ja periaatteessa enemmän nyt sukkahousujen kanssa, niin minulla on kylmempi olo.

Löytöretki naistenlehtiin

Lehdet naisille, jotka aihetuttavat minussa vastenmielisyyttä. Voi olla, että en ole tottunut naistenlehtiin. Lapsuudenkodissani luettiin tiede- ja ammattilehtiä, joten en oppinut lukemaan niitä nuorena. Törmään niihin kuitenkin aina lääkäreiden odotusauloissa ja joskus kavereiden luona. Silloinkin enimmäkseen välttelen niitä. Ne ovat vähäinen kosketukseni siihen, joten voi olla näkemykseni on hyvinkin rajoittunut.

Mutta kyseessä on siis naistelehdet. Lehtiä naisille. Mutta minä en mahdu noiden lehtien naiskuvaan. Julkishaastatteluita, meikki&muotivinkkejä ja parisuhdejuttuja. Mainokset ovat vähintään sivun kokoisia esittellen nääntyneitä malleja päällään se jokin joka on "in". Viimeisin kokemus oli jokin brittipainos, jossa suurin osa lehdestä oli sivun tai aukean muotimainoksia. Sitten joukossa oli "artikkeleita" joiden kohdalla kuvat veivät jälleen suurimman osan sivusta. Artikkeleissa itsessään oli vähemmän asiaa ja vähemmän tekstiä mitä maitopurkissa.

Minä jään miettimään, että mitä pointtia lehdellä on muuta kuin aivopestä ulkonäöllisissä asiossa? Jos haluan informoida itseäni, niin luen kunnon artikkeleita. Jos haluan lukea ja sivistää itseäni AIDS-ongelmasta niin haluan lukea jotain muuta kuin pintaselostuksen siitä kuinka joku huippumalli käy Afrikassa ihmettelemässä maailmaa. "En tiennytkään että näin huonosti voi mennä"-kommentein varustettuna. Tai "voi kuinka ne nälkää näkevät oli niin söpöjä". Jos taas haluan viihdyttää itseäni ja ehkä liikuttaakin, niin silloin tartun oikeaan kirjaan.

En kerta kaikkiaan ymmärrä näitä lehtiä. Niiden kapea naismalli ahdistaa ja minun pitäisi muuttaa koko ajatusmaailmani, jotta voisin nauttia niistä. Mutta olin utelias ja kävin lävitse useamman lehden sivut.

Ylen sivuilta löytyi loistava lista naistenlehdistä. Mitäs sieltä löytyykään. Vauva, Häät, Mennään naimisiin, Meidän perhe (ja miksi tämä on vain naisten lehti eikä myös miesten?), Kotivinkki, Trendi, Cosmopolitan... Lehtien linjat edustavat perinteistä naista joka haluaa näyttää hyvältä miesten silmissä, haaveilee valkoisesta hääpuvusta ja pikkupalleroista. Ei siinä vielä mitään vikaa, koska on paljon sellaisia ihmisiä jotka näitä asioita haluavat.

Entä jos näitä asioita ei haluakaan? Entä jos saakin ihan tarpeeksi huomiota miehiltä vaikka kulkisi jätesäkissä. Entä jos ajatus avioliitosta ja lapsista on painajaisten ainesta? Onneksi voi sentään lukea esim Birdyn räväköitä blogikirjoituksia ja nauttia siitä kuinka ne nostavat ajatuksia. Mutta olenko tosiaan niin kummajainen, että yksikään naistenlehdistä ei innosta.

Selasin naistenlehtien kotisivuja lävitse. Ensimmäinen oli Eevassa. Juttu naisjohtajista, mutta ainakin näytetekstin perusteella koko idea oli vesitetty mitään sanomattomaksi sanahelinäksi. Keskiaishäät oli mielenkiintoinen kun kaverit ovat joskus sellaisia ääneen suunnitelleet, mutta tyytyneet lopulta perinteiseen ratkaisuun. Suurin osa jutuista oli kuitenkin niin mitään sanomattomia, ettei niitä viitsinyt tänne linkittää. Täytyy myös myöntää, että hyvin harvaan juttuun tai jutun mainokseen pääsin käsiksi nettisivujen kautta. Sen verran voin olla optimistisempi naislehtirintaman suhteen, että kyllä nuo suomalaiset lehdet näyttävät sisältävän enemmän asiaa mitä tänne tuotavat muotilehdet.

Löytöretken helmenä Idamagazinen juttu kunniarikoksista ja kunniamurhista. Tämä on juuri niitä asoita joista pitäisi puhua enemmän. Tämä oli uusimman lehden teema ja se oli positiivinen yllätys. Idamazine jää kirjamerkkeihin. Arkistokin on täynnä mielenkiintoisia artikkeleita. Kas, tämä blogimerkintä johti siihen, että löysin itselleni "naistenlehden", joka oikeasti kiinnostaa.

Normaalius vs outous

Nuorempana olen monesti avoimesti haistattanut normaalille elämälle. Normaalius ei ollut tavoitteeni ja halusin olla erilainen nuori. Niin kuin nuoret yleensä. Minulla erilaisuus meni toiseen suuntaan mitä nuorilla yleensä. Muut ottivat lävistyksiä, liittyivät erikoisiin porukoihin ja turvautuivat erikoiseen muotiin. Minä lähinnä vetäydyin kirjoihin aikana jolloin suurin osa ikäluokastani tuntui halveksivan niitä. Sen jälkeen saatoin sanoa jo, että en ole normaali nuori. Ei se tosin ollut näin kaukaa katseltuna mitenkään kummallistakaan.

Nuorena oli kuitenkin helpomaa yrittää irtisanoutua siitä mikä on normaali. Mutta sitten kun oikeasti yrittää sopeutua eri ryhmiin ja yhteiskuntaan, on pakko omata jotain normaaliutta. Se on vielä pientä jos on kasvo täynnä lävistyksiä. Sellaiseen muiden ihmisten on pakko sopeutua. Entä sitten jos ihminen ei koskaan puhu hyvää muista, ei käy koskaan suihkussa tai toimii aina nurinkurisesti normaalien käytöstapojen kohdalla.

Me kyllä siedämme erillaisuutta, mutta vain tiettyyn pisteeseen. Se sietopiste on erilainen eri ihmisillä, mutta normaalius on aina lähtökohta. Aina tulee se piste muissa vastaan, että ihminen menee niin oudoksi, että sen kanssa oleminen muuttuu vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. Yhteiskunta muodostuu ihmisistä jotka jonkin verran eroavat toisistaan.

Omalla kohdallani huomaan aina silloin tällöin, että huumori mustuus välillä järkyttää ihmisiä. Muutenkin välillä saan eteenkin puolitutut hämmennyksestä jähmettymään hetkeksi paikalleen. Suu jää hiukan auki ja silmät räpäyttävät pariin otteeseen ennen kuin tämä ihminen osaa vastata outoon reaktiooni. En ole siis täysin normaali (ei taida kukaan olla), mutta noina hetkinä säikähdän vähän sitä, että meninkö säikäyttämään tuon ihmisen. Haluan kuulua tiettyihin ryhmiin, joissa persoonallisuus on valttia. Silti aina liika outous on loistava työkalu muiden vieraannuttamiseen.

Sukupolvi vaihtuu, maailma muuttuu

Tämä aika tuntuu jokseenkin tuskalliselta kun minulle rakkaat asiat ja ihmiset muutuvat. Lapsuudenkotia ei enää kohta ole. Lapsuuden aikuiset ovat muutumassa eläkeläisiksi ja osa heistä on muuttunut joko/tai katkeriksi ja vainoharhaisiksi. Jopa ne kaverit jotka kuuluivat opiskeluun ovat muutumassa perheellisiksi pelottavaa vauhtia.

Syntyy sellainen kuva kuin seisoisin vain paikoillani ja kaikki muu ympärilläni olisi hajoamassa ja muuttumassa ympärilläni hirveää vauhtia. Samaan aikaan teen sen minkä voin, jotta voisin hetken vain seisoa tässä paikallani. Menneisyys muuttuu aina vain peruuttamattomammin menneisyydeksi. Alan ymmärtämään äitini kaihon sitä maalänttiä kohtaan jossa hänen lapsuudenkotinsa sijaitsi aikoinaan. Fyysinen muoto häviää ja muistot jäävät. Yritän vain epätoivoisesti tarrata kiinni, vaikka olenkin nykyään onnellisempi mitä kymmenen vuotta sitten.

Samalla katselen kun kaverini menevät naimisiin ja saavat lapsia. Heidän kohdallaan pelkään, että kaveruus muuttuu vain tuttavuudeksi. Heidän elämänsä alkaa kiertää omaa kehäänsä avioliiton, oman talouden ja vaipanvaihdon ympärillä. Pelottaa, että onko meillä enää parin vuoden päästä mitään keskusteltavaa. Vai luisummeko me pikkuhiljaa vain eri piireihin? Tällaisina hetkinä olen iloinen siitä, että minulla on vielä kavereissa ja ystävissä sinkkuja jotka eivät taida ainakaan seuraavaan pariin kuukauteen karata avoliittoon Suomen toiselle puolelle omaa perhelukua kasvattamaan.

On kai pakko hyväksyä, että uusi sukupolvi - minun sukupolveni - on tulossa aikuisiksi. Ennen kuuluin vain ryhmään "lapset" tai "teinit". Minun pitäisi nyt kuulua ryhmää jota kutsutaan aikuisiksi. Niiksi kummallisiksi otuksiksi joita seurasi ennen ryhmän ulkopuolisena. He menevät töihin. Ostavat auton ja talon. Menevät ehkä naimisiin ja/tai saavat lapsia. He ovat itsevarmoja ja oman elämänsä menestyjiä. Minunkin on hyväksyttävä se, että vanhemmat vanhenevat ja kavereilla on elämä (tm). Tarraudun vain liiaksi nykypäivään. Ja aina hetken päästä sekin on menneisyyttä.

Olisi hienoa jos pystyisin ottamaan huomisen ilolla vastaan, enkä kaihoaisi eiliseen. Ja juurin näin sunnuntai-iltana sitä eniten kaihoaakin.