Käsky: Älä ole masentunut!
Entinen oli vakava ihminen. Aluksi se tuntui kivalta vaihtelulta edelliseen huumoripitoiseen ja jatkuvasti hymyilevään kaveriin. Silloin se tuntui aikuismaisemmalta. Minä sain suhteessa iloisen energiapillerin roolin. Entiseni oli myös masennukseen taipuva, mutta se oli minun paikkani olla piristämässä poikaa ja vetämään iloisemmille urille. Kaipasin niin kovasti sitä, että näkisin hänen hymyilevän useammin. Ilman huumoriheittoja.
Sitten minä masennuin. Ja entinen suuttui siitä hyvästä. Ei tukea tai piristystä, vaan suurempaa syyllistämistä siitä, että minua masentaa. Minun paikkani oli aina ja ikuisesti olla piristäjä. Minun masennukseni oli hänelle kuin vittuilua. En vain uskaltanut lopettaa hänen viihdyttämistään, vaan uskalsin olla myös allapäin. Mustikuviin liittyy hämärä huone ja siitä kuinka "Miksi murjotan koko ajan" tai vaatimukset siitä kuinka entinen vaatii enemmän huomiota itselleen. Minä käperryin henkisesti mahdottomien vaatimusten kanssa nurkkaan häntä pakoon ja jäin sinne.
Keskustelin kaverini kanssa vasta samasta asiasta. Hänkin oli suhteessa kokenut sen, että mies saa olla niin masentunut ja alhaalla kuin haluaa, mutta tyttöystävän kohdalla se ei kertakaikkiaan ole sallittua. Tyttöystävän täytyi edelleenkin olla se vain puolikas ihminen jolle on sallittu vain positiiviset puolet. Negatiivisten puolien esille tuominen on osa ihmisyyttä, mutta mikä siinä on, että tyttöystävän masennus monesti tappaa suhteen? Johtuuko se siitä, että kaikki pelaa liiaksi toisen vastuulla?
Poikaystävän masennus on usein siedettyä eikä ehkä niin usein kaada suhdetta mitä tyttöystävän masennus. Se minkä mallin kaveripiiri antaa on se, että jos suhde kestää tyttöystävän masentuneisuuden, niin se kestää helvetin hyvin. Sellaisissa suhteissa näkee kuinka suhteen mies osaa hyväksyä toisesta masentuneen puolen ja on tarpeeksi mies auttaakseen toista vaikeana aikana. Silloin poika on jo mies joka ei janoa huomiota samaan tapaan kuin äidiltään, vaan on mies joka muodostaa suhteen toisen toimivan osapuolen.
posted by http mistress @ 20:32
2 Comments:
Sori nyt, mutta äläs jauha paskaa. Itse en ole masentunut, mutta fyysisesti sairas, ja olen tullut oppimaan, että naiset eivät halua sairasta miestä. Eivät masentunutta eivätkä sen paremmin fyysisesti sairasta.
Nainen saa olla sairas, ja mies voi rakastua naiseen. Mies ei voi olla sairas, sillä sillä eiväthän naiset halua "äidiksi ruveta". (Nykyajan) naiset eivät osaa toimia sen ajatuksen kanssa, että miehessä olisi jotain heikkoa. Ei vaikka mies taistelisi kuinka omaa sairauttaan vastaan, oli se sitten henkistä tai fyysistä laatua.
Nainen sen sijaan kyllä löytää suojelijan. Miesten keskuudessa ei ole muotilausetta "no en varmaan ala isäks jollekin pikkuvauvalle". Miehet kantavat mielellään vastuun rakkaistaan myös Nyky-Suomessa, toisin kuin naiset.
Ei tuo ollut mitään skeidaa vaan täyttä asiaa. Mistress puhuikin siitä, miten käy kun suhteen aikana jompikumpi sairastuu.
Minä kun sairastuin, niin kun ex-poikaystäväni olisi pitänyt yrittää ottaa jonkinlaista emotionaalista vastuuta suhteen (ja minun) hyvinvoinnista, niin hänhän ei siihen pystynyt, vaan lapsellisesti vaati itselleen aina vain lisää huomiota. Häntä varmaankin ahdisti, kun en jaksanut enää olla hänen päiviensä automaattipiristäjä.
Ja kun itse yksin hain apua ja vihdoin toivuin, exä hautautui entisestään "piristävien harrastustensa" taakse joita hän oli kehitellyt sairauteni aikana "kun oli niin rankkaa mulle kun sä sairastuit" ja siihen se suhteen loppukin sitten kuoli. Jälkikäteen sanottuna että onneksi: kun pääsin tuosta tunnekylmästä mustasta aukosta eroon, löysin itseni kunnolla.
Sukupuolesta huolimatta suhteessa täytyy olla kaksi vastuun kantajaa. Jos kaikki jää toisen vastuulle, ei se rakkaus sitä kovin kauan kestä. "Suojelija" on täysin eri asia kuin tunnevastuu. Ja ihminen joka ei pysty kohtaamaan omiakaan tunteitaan ei siedä niitä myöskään toisessa.
Post a Comment
<< Home