Pysytään piilossa

Anonyymia pohdintaa naiseudesta, sen odotuksista sekä siihen liittyvistä ilmiöistä. Sekä muuta siihen viittaavaa.

1.12.06

Tehokasta vapaa-aikaa

Mielessäni on pyörinyt useita aiheita, mutta olen tuntenut itseni niin kiireiseksi ja stressaantuneeksi, että itse kirjoittaminen oli vähällä jäädä. Kiiressä alkaa pohtia sitä kuinka pitkälle itse kestää. Sen jälkeen mieleen juolahtaa, että miten muut kestävät?

Päivät kuluvat nopeasti ja vapaa-aika on kaikki varastettua. Niinä hetkinä pitää priorisoida, mutta samalla yritän epätoivoisesti etsiä tehokkuutta vapaa-aikaan. Huomaamattani moni vapaa-ajan pienistä toimista on suorituspainotteisia ja ne antavat eniten tyydytystä silloin kun tunnen että en muilla rintamilla mitään aikaiseksi. Nämä aktiviteetit eivät vain toimi silloin kun saa kyllä arjessa aikaiseksi. Ne eivät rentouta tai anna tarpeeksi nautintoa. Olen vain suorittanut lisää, mutta minulla on ollut vain lievästi hauskaa. Tuo aktiviteetti ei ole kuitenkaan lainkaan helpottanut stressiä josta haluan karkuun.

Yritän tällä hetkellä etsiä jotain hyvää tarinaa missä tahansa formaatissa, johon voisin uppoutua. Luin kuukausi sitten uusiksi trilogian, joka oli silkkaa nautintoa. Juuri oikeanlaista, tehokasta vapaa-aikaa.

2 Comments:

Anonymous Anonymous said...

Uppoudu hyviin sarjakuviin! Tutustumisen arvoisia löydät NettiNartun arvostelupalstalta.

9:17 PM  
Blogger http mistress said...

Kävin katksomassa nettinartun sivuja. Oli hyvin mielenkiintoista sisältöä.

5:09 PM  

Post a Comment

<< Home