Kotini on bunkkerini

Talvi on täällä ja haluaisin lukittautua nyt lopullisesti neljän seinän sisälle tilaan jossa tunnen itseni turvalliseksi, rennoksi ja kotoisaksi. Alan tuntea hengenheimolaisuutta niitä japanilaisia tapauksia kohtaan, jotka ovat viettäneet vuosia huoneessaan. Kyllä tuo minulle kävisi jos joku vielä toisi ruokaakin oven taakse. Pelaisin kaikki päivät tietokone- tai konsolipelejä ja ainoat sosiaaliset kontaktini olisivat internetin keskustelupalstoilla. Kuulostaa todella, ei hyvältä, mutta mukavalta.

Minulla tämä olo heräsi jo pari vuotta sitten. Vaihdoin vihdoin turvalliseen asuntoon, mutta olin yhä oudossa kaupungissa. Ulkopuolella tuntuu olevan vain kylmä betonihelvetti ja ikäviä konflikteja joita on parhaiten piilossa omassa asunnossaan. Mutta niin kauan kun ihmisten kanssa on tekemisissä niin en voin noilta konflikteilta paeta. Kovasti kyllä haluaisin niin tehdä. Ulkomaailma tuntuu vievän kaiken energian eikä sitä ole tällä hetkellä tarpeeksi tehokkuuteen jollaiseen olen aiemmin pystynyt.

Tulin tietoiseksi ongelmastani vasta kesällä kun ulkona oli loistava sää ja vehreää. Mittari näytti hellettä, mutta pääni sisällä ulkona oli pakkasta ja kylmää. Sisällä oli turvallista ja lämmintä, joten en tahtonut edes käydä kokeilemassa ulkoilmaa. Onnistuin kevään ajan huijaamaan itseäni tällä ajatuksella. Mutta siinä vaiheessa kun ulkona oli virallisesti hellettä, minun oli tunnustettava että ajattelussani oli jotain kieroutunutta. Olen alkanut miettiä, että pitäisikö minunkin lähteä ruuhauttamaan mielenterveyspalveluja, mutta ainakin vielä pääsen asunnosta ulos. Talven ajaksi kyllä haluaisin lopettaa kaikki harrastukset jotka vaativat asunnostani poistumista.