Aika joululahjojen

Joululahjoilla alkaa olla kiire ja ne jotka aikovat ostaa minulle joululahjoja ovat tuskissaan. Äiti luovutti suhteeni jo aikoja sitten eikä ole ostanut minulle vuosiin joululahjoja, isä ei koskaan. Muulta suvulta ja ystävältä saan, mikä on hienoa. Olisi hirveä jouluna katsoa vierestä kun muut avaavat joululahjojaan eikä itsellä ole paketteja joita avata.

Mutta olen vaikea ihminen. Minulta ei yleensä kysytä mitä haluan enkä edes osaa vastata jos minulta kysytään mitä haluan. En osaa haluta tavaraa. Jokin minussa tyrmää halun omistaa jotain joka ei ole varmasti täysin käytännöllistä ja/tai kaunista. Olen alkanut miettiä että ehkä se ei olekaan suoraan minimalistisuuttani, vaan perujaan lapsuudesta.

"Halua vain, mutta et saa" oli lapsuuden lempirallattuksia. Sen sai kuulla aina nuoremmalta sukulaiselta jos jotain halusi. Vanhemmat kielsivät yksiselitteisesti. Pian opin olemaan pyytämättä mitään. Edes karkkia en uskaltanut pyytää kaupassa, koska en olisi enää päässyt mukaan kauppaan. Jos äidillä itsellään teki mieli makeaa, sain ehkä vihjailtua että yhdet Eskimot ostettaisiin. Ne oli halvimmat kermajäätelöt mitä kaupasta löytyi.

Joulun alla tulee outo olo, kun pitäisi yhtäkkiä toivoa ja haluta asioita. Yleensä kieltäydyn kaikista ehdotuksista ihan vain siksi että ne eivät ole täysin käytännöllisiä ja elämälle välttämättömiä, mutta en minä niistä pahakseni pane. Tämä on vain minun kieroutunut pääni, mutta toisaalta tunnen olevani jollain tapaa vapaanpi tästä kulutusta korostavasta yhteiskunnasta.

Muistelen parasta joululahjaani kautta aikojen ja se oli kaveriltani aikoinaan saamani itse tehty vaate. Arvostan edelleenkin todella siihen käytettyä aikaa panosta.