"Jokainen on oman onnensa seppä"

Inhoan sitä porvarillista näkemystä jonka mukaan jokainen on itse vastuussa omasta menestymisestään. Usa on nyt mallimerkki siitä kuinka pystyvät takovat itselleen ison omaisuuden, mutta en pidä siitä kuinka Suomessa yhteiskunta tuntuu lajittelevat ihmiset "tuottaviin" ja "kuluttaviin" jäseniin. Toiset tuottavat verovaroja joilla sitten elätetään muuta osaa.

Entä se elätettävän osa? Siihen kuuluu hirveä syyllisyys siitä, että ei voi olla tuottava jäsen. Vain yhteiskunnan iilimato joka yrittää pärjätä pienellä tuella päivästä toiseen ilman suurta toivoa siitä, että tulevaisuus voisi tuoda muutoksen parempaan.

Kaikki eivät voi olla tuottavia yhteiskunnan silmissä. Onnen lahjat eivät edelleenkään käy tasan. Mitä väliä sillä on vaikka halua tehdä töitä riittäisi jos terveys ei pysy mukana? Onko hirveämpää olla nuori jolla terveys rappeutuu kovaa vauhtia, opintolainat kasvavat koronkorkoa ja todeta etteivät firmat halua palkata puolikuntoista työntekijää jolla vaikeuksia pysyä opintojen perässä ja sairaspoissaoloja tulisi taatusti olemaan. Sairaseläkkeestä saa haaveilla, mutta sekin vaihtoehto on lohduton. Motivaatio ja halu työskennellä häviää tehokkaille, onnellisesti terveille.

Suorituspaineista on haasteellista selvitä terveenä, mutta sairaana...
Jos terveyttä löytyy, niin arvostakaa sitä.