Rakastava avioliitto

Nuorempana minusta oli aika yhdentekevää oliko jonkun toisen avioliitto romanttinen liitto vai ns. järkiavioliitto. Tähän oli syynä se, että en ollut päässyt vielä todistamaan romanttista avioliittoa muuten kuin televisiosta ja kuka nyt televisiota uskoisi.

Vanhempieni avioliittossa en ole koskaan nähnyt osoitettavan hellyyttä. Olen nähnyt heidän nalkuttavan, murisevan ja puhuvan toisilleen. Riitoja olen kuullut muutaman kerran, mutta sekin tapahtui salassa. Makuuhuoneenkin ovi oli aina lukossa jos ei siellä ketään ollut. Minulle on edeenkin eräänlainen mysteeri, että mitä vanhempani ajattelevat toisistaan. Naimisissa ovat yhä eikä eroa ole näkyvissä. Toisaalta, enhän minä tietäisi. Kun avioliitto on takana vuosikymmeniä, ei tuskin enää ole mitään paloa, mutta onko jäljellä muuta kuin tottumusta?

Nuoruuden myötä sitä on saanut todistaa useampaa toisiinsa rakastanutta paria, mutta pysyn edelleen skeptisenä. Rakkaus ei kestä loppuelämää. Suurin osa pareista eroaa jossain vaiheessa joko ennen tai jälkeen avioliiton. Ja mikä tärkeintä, en ole itse vielä törmännyt sellaiseen tunteeseen, että välttämättä haluaisin avioliiton myrskyisään satamaan.

Välissä tuntee olensa kuin avaruusolio, joka tarkkailee maan asukkaiden toimia lievästi huvittuneena ja usein järkyttyneenä. Kuinka hassua, että joku voi haluta tulla raskaaksi ja sitten hyyssätä jälkeläisen perään seuraavat 20-vuotta. Kuinka surullisen hassua kun pari vannoo olevansa yhdessä kuolemassakin ja puolen vuoden päästä he eivät enää puhu toisilleen.

Minunlaiseni kummallinen olio tuntee iloa siitä, että ei ole mukana tuossa isossa pelottavassa oravanpyörässä mitä avioliitoksi ja kenties perhe-elämäksin kutsutaan.