Pysytään piilossa

Anonyymia pohdintaa naiseudesta, sen odotuksista sekä siihen liittyvistä ilmiöistä. Sekä muuta siihen viittaavaa.

6.8.06

Kaipaan nostalgisia lauantai-iltoja

Minulle iskee aina joskus kaipaus viikkorutineihin, jotka kuuluivat tärkeänä osana lapsuuteen sekä nuoruuteen. Pahimmin kaipaus iskee lauantai-iltaisin kun istun tietokoneellani tehden sitä samaa mitä olen tehnyt koko viikon.

Kaipaan lämmintä hetkeä lauteilla. Kävin aina viimeisenä saunassa, joten sauna oli jo vähän viilentynyt. Siellä kesti olla vähän pidempään ja jopa pohtia asioita. Saunasta tultiin ulos sitten kun oli paahtumispisteessä ja peseydyttiin kylmällä vedellä. Kylmä vesi tuntui paljon puhdistavammalta mitä kuuma. Joskus lapsena kirmailin kinoksiin juoksemaan, mutta se jäi siihen kun aloin aristella naapureita naisenmuotojeni kanssa.

Saunan jälkeen pukeuduin yöpujamaan ja saunatakkiin. Jaloissa oli tossut lämmittämässä. Kaipaan sitä tuntemusta kun on muuten lämmin, mutta pohkeet ovat kylmät. Yöpujaman pituus ei koskaan riittänyt istuessa joten nostin jalat aina ylös. Saunan jälkeen piti tietysti saada jotain kylmää herkkua; jäätelöä, pirtelöä taikka limsaa. Loppu-illan sitten katselin perheen kanssa tai yksin tv:tä, vaikka juuri koskaan ei ollut mitään mielenkiintoista.

Tapansa rentoutua kullakin. En osaa edelleenkään mieltää kaupungille lähtemistä rentoutumisena. Minä kaipaan saunaa ja launtaiherkkuja.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home