Ihana sinkkuus

Vai olenko vanhapiika? Kumpikin sana tuntuu riitelevän sitä vastaan mitä olen. Olen sinkku, mutta en vietä seuraelämää enkä etsi itselleni kumppania. Vanhapiika on mielestäni enemmän ollut sellainen ihminen jota kukaan ei huoli, mutta kun on niitä ottajiakin ollut. Mutta ehkä vanhapiika saa olla omasta tahdostaankin.

Edellisessä suhteessani tunsin hyvin usein, että seurustelusuhteeni vie vähäisemmänkin vapaa-aikani. Minun olisi silloin pitänyt jo ymmärtää merkit ja lopettaa siihen, mutta toiselle osapuolelle se ei riittänyt syyksi. Enkä ollut tarpeeksi omapäinen vain lähtemään. Erityisen raskasta oli se, että toinen odotti viihdytetyksi tulemista. Enkä minä en osaa olla pitämättä seuraa. Viihdyttäminen on raskasta eikä pelkkää oleilua yhdessä koskaan tapahtunut. Tunsin, että seurustelu vain vei energiaa ilman että se koskaan virkistää. Ihastunut toki olin.

Samoihin aikoihin koin burn outin. Sen jälkeen minulla on ollut loputon tarve vapaa-ajalle. Niin elämäni olisi tulitikku jonka poltin liian aikaisin ja liian suurella liekillä. Nyt on enää jäljellä pieni liekki työhön eikä mikään tunnu antavan minulle enää takaisin sitä entistä energiaa. Ajatus siitä, että olisin jälleen sitoutunut toiseen ihmiseen ja ajan viettämiseen yhdessä tuntuu todella ahdistavalta. Olen vain todella iloinen jokaisesta vapaasta hetkestäni.

Ehkä tämä tilanne on vähän traumojen kautta kieroutunut, mutta nautin tästä yksinkertaisesta elämästä ilman, että mielessäni pyörisi joku mies ja viikonlopuille pitäisi jälleen suunnitella jotain tekemistä.