Enemmistökysymys

Viittauksena edelliseen viestiin: eroakirkosta.fi -mainos. Hirveä osoite jota ei hyväksytty Tampereella bussien kylkeen ja jonka mainoskampanjalle ei väestörekisterikeskus suostunut myymään osoitteita. Jotenkin tulee sellainen olo, että kirkkoon kuulumattomuus on Suomessa edelleenkin mahtava tabu.

Joulu tuli

Ja uskovaiset taas valittavat kun me pahat ja moraalittomat ateistit yritämme kieltää heiltä sen oikean kristillisen joululuhjan. Oikeasti he voisivat tehdä myönnytyksiä muiden uskontojen edustajille ettei islamilaisen tai hindun tarvitse kuunnella jouluvirttä. Mutta koska ateistilla ei ole uskontoa jonka käskyjä seurata, suuria halleja joissa rukoilla rukouksia jotka painettiin silloin joskus monta sukupolvea sitten, ei heillä ole vakaumusta mitä kunnoittaa. Ateisti saa hyvin tarkkaan varoa sanojaan ja kirjoituksiaan ettei tule syytettä uskonnon pilkkaamisesta, kun ateisti itse on vapaata riistaa koska eihän hänellä ole uskontoa jota voisi pilkata.

Jokaisella ateisti on kuitenkin ihminen ja ihmisillä on tunteet ja arvot riippumatta siitä, että kuuluko hän tai uskookohan johonkin uskontoon. Niin sattuu myös olemaan, että minä loukkaannun jos minut pakotetaan osallistumaan uskonnollisiin tilaisuuksiin. Minä kieltäydyn laulamasta rukouksia joita virsiksi kutsutaan, koska haluan olla todenmukainen itselleni. En voi rukoilla jos en usko.

Epäreilua minusta on nimenomaan se, että uskonto tuodaan täysin maallisiin elementteihin vaikka uskonnoilla on rahaa ja tiloja. On kirkkoja, seurakuntasaleja, temppeleitä. Tämän vuoden luterilaisen kirkon netto oli 2 miljardia euroa. Omaa tilaa ja varaa riittää. Ateisteilla ei ole omia saleja, veroja ja saleja. Me elämme maallisen elämän puitteissa emmekä pakota ristiä pois kirkon seinästä.

Yksinkertainen tahto elää ilman uskontoa ja sen rituaaleja, kuinka helppoa se onkaan valtauskovaisten sivuuttaa. Heidän virtensä tulevat ensin. Heitä on enemmistö. Ja enemmistö saa vapaasti polkea vähemmistöä. Niin se kristillisessä moraalissa menee tai niin ainakin isona rintamana julistavat.

Aika joululahjojen

Joululahjoilla alkaa olla kiire ja ne jotka aikovat ostaa minulle joululahjoja ovat tuskissaan. Äiti luovutti suhteeni jo aikoja sitten eikä ole ostanut minulle vuosiin joululahjoja, isä ei koskaan. Muulta suvulta ja ystävältä saan, mikä on hienoa. Olisi hirveä jouluna katsoa vierestä kun muut avaavat joululahjojaan eikä itsellä ole paketteja joita avata.

Mutta olen vaikea ihminen. Minulta ei yleensä kysytä mitä haluan enkä edes osaa vastata jos minulta kysytään mitä haluan. En osaa haluta tavaraa. Jokin minussa tyrmää halun omistaa jotain joka ei ole varmasti täysin käytännöllistä ja/tai kaunista. Olen alkanut miettiä että ehkä se ei olekaan suoraan minimalistisuuttani, vaan perujaan lapsuudesta.

"Halua vain, mutta et saa" oli lapsuuden lempirallattuksia. Sen sai kuulla aina nuoremmalta sukulaiselta jos jotain halusi. Vanhemmat kielsivät yksiselitteisesti. Pian opin olemaan pyytämättä mitään. Edes karkkia en uskaltanut pyytää kaupassa, koska en olisi enää päässyt mukaan kauppaan. Jos äidillä itsellään teki mieli makeaa, sain ehkä vihjailtua että yhdet Eskimot ostettaisiin. Ne oli halvimmat kermajäätelöt mitä kaupasta löytyi.

Joulun alla tulee outo olo, kun pitäisi yhtäkkiä toivoa ja haluta asioita. Yleensä kieltäydyn kaikista ehdotuksista ihan vain siksi että ne eivät ole täysin käytännöllisiä ja elämälle välttämättömiä, mutta en minä niistä pahakseni pane. Tämä on vain minun kieroutunut pääni, mutta toisaalta tunnen olevani jollain tapaa vapaanpi tästä kulutusta korostavasta yhteiskunnasta.

Muistelen parasta joululahjaani kautta aikojen ja se oli kaveriltani aikoinaan saamani itse tehty vaate. Arvostan edelleenkin todella siihen käytettyä aikaa panosta.

Hautausmaat, kirkot ja ateismi

Minua aina huvittaa suuresti ihmiset jotka pelkäävät hautausmaita. Yleensä nämä ihmiset ovat joko uskovaisia tai eivät varsinaisesti usko jumaliin, mutta johonkin yliluonnolliseen kyllä. Muistan itsekin joskus lapsena pelälleeni kummituksia, mutta ne pelot kuolivat samaan aikaan pois kuin usko joulupukkiin ja jumaliinkin. Ainoa asia mitä saatan pelätä on elävää lihaa, ihmiset. Hautausmaa on vain paikka jossa on paljon ruumiita mätänemässä takaisin maaksi. Maan eliöstöllä on hieman erilaisenpaa purtavaa.

Samalla olen hämmentynyt kun ihmiset menevät "pyhiin" tiloihin joissa pitää käyttäytyä tietyllä tavalla eikä tehdä liian maallisia asioita. Minulle tuo tunne on outo. Minulle se on vain yksi mahtaileva, enimmäkseen tyhjillään oleva rakennus jonka käyttöä rajoitetaan suuresti pyhyyden tavoittelussa. Jos ryyppäisin kirkossa en tuntisi siitä mitään muuta häpeää kuin se, että juopottelen julkisesti. Mutta enemmän minua hävettäisi ryypätä kadulla mitä kirkossa jossa on vähemmän katsojia.

Samalla minä reagoin asioihin joita uskovaiset pitävät normaalina. Inhoan sitä kun minuun uskonnottomaan elämääni yritetään ängetä uskoa. Se muuttuu vihaksi siinä vaiheessa kun en voi tehdä asialle mitään. Minä en halua lähteä kirkkoon kuuntelemaan papin epävireistä veisuuta. Minä en halua käännyttäjiä ovelleni. Päättäisivät ensin keskenään mikä se Oikea uskonto on kaikkien näiden satojen joukosta.

Minä en halua, että minut leimataan pahaksi ja moraalittomaksi sen takia, että olen ateisti. Ironisesti erittäin kiltin ulkonäköni vuoksi minua pidetään uskovaisena. Miksi kiltteyden käsitteen pitää riidellä ateismin kanssa? Siksikö etten toiminut kuten vanhempani sanoivat vaan päätin ajatella myös itse? Teininä minulla oli paljon tilanteita jolloin halusin piilotella tai piilottelin ateismiani, koska se aiheutti heti hyökkäyksen tai hyvin pettyneitä reaktioita. Nyt annan tuon kontrastin olla. Sanon olevani ateisti jos sitä kysyy, en häpeä sitä, mutta en myöskään mainosta.

Tehokasta vapaa-aikaa

Mielessäni on pyörinyt useita aiheita, mutta olen tuntenut itseni niin kiireiseksi ja stressaantuneeksi, että itse kirjoittaminen oli vähällä jäädä. Kiiressä alkaa pohtia sitä kuinka pitkälle itse kestää. Sen jälkeen mieleen juolahtaa, että miten muut kestävät?

Päivät kuluvat nopeasti ja vapaa-aika on kaikki varastettua. Niinä hetkinä pitää priorisoida, mutta samalla yritän epätoivoisesti etsiä tehokkuutta vapaa-aikaan. Huomaamattani moni vapaa-ajan pienistä toimista on suorituspainotteisia ja ne antavat eniten tyydytystä silloin kun tunnen että en muilla rintamilla mitään aikaiseksi. Nämä aktiviteetit eivät vain toimi silloin kun saa kyllä arjessa aikaiseksi. Ne eivät rentouta tai anna tarpeeksi nautintoa. Olen vain suorittanut lisää, mutta minulla on ollut vain lievästi hauskaa. Tuo aktiviteetti ei ole kuitenkaan lainkaan helpottanut stressiä josta haluan karkuun.

Yritän tällä hetkellä etsiä jotain hyvää tarinaa missä tahansa formaatissa, johon voisin uppoutua. Luin kuukausi sitten uusiksi trilogian, joka oli silkkaa nautintoa. Juuri oikeanlaista, tehokasta vapaa-aikaa.