Pysytään piilossa

Anonyymia pohdintaa naiseudesta, sen odotuksista sekä siihen liittyvistä ilmiöistä. Sekä muuta siihen viittaavaa.

26.9.06

Naisen traumat

Törmäsin jossain vitsiin siitä, kuinka naisesta n. 15% oli joitain ja loput 85% traumoja. Ainakin tällä hetkellä tuo tuntuu pitävän kovasti paikkaansa kun saadut traumat määrittävät pitkälti elämän suunnan. Harvemmin saan traumaisia ahdituskohtauksia, mutta olen tällä hetkellä todella, todella, todella iloinen siitä, että olen sinkku. Tunnen halua kiemurrella siitä ilosta, että olen vastussa vain itsestäni enkä minulla ole velvotteita muita kohtaan.

Oliko edellinen suhde traumaattinen? Totta helvetissä. Se oli heräämisen ja kasvamisen aikaa. Tunsin olevani jatkuvasti ja kaikesta velkaa toiselle. En tajunnut, että tämä ei kertakaikkiaan sovi minulle vaan ajoin itseäni arjessa eteenpäin jotta olisin mahtunut normaalin naisen muottiin. Normaali nainenhan on pitkäaikaisessa suhteessa ja harrastaa seksiä. Normaali nainen pitää läheisyydestä ja tykkää "naistentöistä". Tyhmempi olin kun annoin suhteen edetä eikä minulla ollut rohkeutta lopettaa sitä tai tajuta kuinka suuresti väärin se on.

Nyt on taas roppakaupalla lisää traumoja. Jo ennen seurustelua olen jostain syystä haaveillut olevani vanhana vanhapiika joka asuu yksin elukkafarminsa keskellä. Tiesin että suhteessa oli jotain vikaa, kun en haaveillut yhteisestä omakotitalosta lapsikatraineen vaan omasta valoisasta yksiöstä.

Trauman lähteitä on myös paljon muita, ne olen kuopannut jonnekin kauas enkä kykene niitä tahdosta kaivelemaan. Muistan kuitenkin kuinka isä tukistaa minua lapsena. Tai kuinka hän potkaisee maassa makaavaa pikkuveljeä selkään. Kuinka istuin välitunnit aina yksin enkä ollut toivottu yhteenkään ryhmään. Muistan kuinka pikkuveljeni synnyttyä olin lähestulkoon laiminlyöty ja yksinäinen. Edes lakanoita ei muistettu vaihtaa tai opettaa lasta harjaamaan hampaansa. Nälkä reissuilta jonne äiti ei antanut rahaa ruuan ostamiseen enkä osannut lapsena pakata ruokaa enempää kuin pari desiä mehua ja voileivän.

22.9.06

Tyydyttävä uni


Näin tässä yhtenä yönä sellaista unta, että seikkailin sairaalakompleksissa selvittelemässä sairauksiani. Sitten sain yhtäkkiä samalle päivälle ajan joidenkin asiantuntijoiden luoksen. En tiennyt lainkaan missä ne olivat, mutta löysin nuoren sairaanhoitajamiehen saattamaan minut oikeaan osoitteeseen. Sinne oli matkaa lähes kilometri päärakennuksista ja se oli omakotitalo. Mutta päästessäni paikalle nämä Helsingin asiantuntijat olivat jo lähteneet koska olin ollut yhden minuutin myöhässä.


Sain asiasta hirveän raivokohtauksen. Löysin jostain metalliputken ja aloin hakata ympäristöäni sillä. En satuttanut ketään tai juurikaan hajottanut paikkoja, mutta purin turhautumistani apinanraivolla. Raivotessani sain pahoja takautumia menneisyyden traumoista. Nämä eivät olleet minun omiani, vaan uniminäni. Sain takautumista lisää pontta tuohon raivoon. Raivosin niin pitkälle, että olin riehumassa vieläkin sen metalliputken kanssa kun heräsin.

Herätessäni en taas ollut yhtään vihainen. Olin erittäin tyytyväinen ja helpottunut. Kuinka ihanalta oli kerrankin tuntunut päästää ulos estoitta kaikki viha ja turhautuminen. Minun pitäisi nähdä useammin tuollaisia unia. Kun käännän kaikki negatiiviset asiat itseäni kohtaan, unessa raivoaminen tuntuu hyvältä kun todellista vahinkoa ei synny kenellekään.

Taidan olla aika tyypillinen nainen/tyttö sen suhteen, että käännän kaiken itseeni. Seurustelusuhteissa olen aina ottanut syyn itseeni ja toinen osapuoli on nyökytellyt vieressä "kyllä, kaikki sinun syytäsi". Välillä olen havahtunut ajattelemaan että asia ei oikeasti ole niin, mutta ajatustapoja on vaikea muuttaa. Olen oikeasti tempperamenttinen ihminen, mutta olen ajan myötä haudannut tempperamenttini jonnekin hyvin kauas ja pystyn olemaan ainoastaan pikkuveljelleni avoimen tempperamenttinen. Häpeän edelleen esiteiniraivokohtauksiania äitiä kohtaan, että jopa hänen edessään en kykene olemaan vihainen.

Pidän omana kohtana ongelmana myös sitä, että katson törkeää käytöstä aina muiden näkökulmasta. Jos asiakaspalveluihminen räyhää minulle, niin ajattelen vain, että hänellä on huono päivä vaikka samaan aikaan olisin hyvin loukkaantunut. Minulle jää itselleni käteen vain loukkaantumisen tila, jota en saa purettua mihinkään. Joudun ottamaan kaiken vastaan ja hautaamaan sen tuonne jonnekin alitajunnan perukoille.

21.9.06

Poliittista syrjimistä

Kuulun erääseen puolueeseen. Kuulun siksi, että toisen puolueen (Keskusta) jäsenet syrjivät minua työhönotossa uskonnottomuuteni vuoksi. Liityin toiseen puolueeseen ryhtyäkseni vastapainoksi Keskustalle, joka edustaa minulle tällä hetkellä rasismia ja pahuutta. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun minua syrjittiin uskonnottomuuteni vuoksi, mutta räikein. Muutamat ihmiset ovat kieltäyneet olemasta kavereitani uskonnottomuuteni vuoksi, mutta niin pinnallisiin ihmisiin ei kannatakaan tuhlata aikaa.

Yritän olla siis vastapainona, koska se tuntuu tällä hetkellä ainoalta asialta jonka voin tehdä. En silti tunne kuuluvani tähän puolueeseen, vaikka se on lähinnä arvojani. On niin paljon asioita joita en allekirjoita. Olen myös huomannut sen, että olen ajattelut uskontoa ja politiikkaa samalla tavalla; Ne ovat ihmisten yksityisasioita. Ikävä kyllä tuo ajatus ei tunnu käytännössä toimivan, mutta tunnen edelleen inhotusta poliittisia pamfletteja kohtaan.

17.9.06

Politiikan hiekkalaatikolla

Nykypolitiikkaa yksinkertaistettuna

Paavi: "Muslimit on väkivaltaisia"

Muslimit: "Tuo on loukkaus. Saat turpaasi tuosta hyvästä!"

11.9.06

Ihmisten karvat

Neloselta tuli eräänä iltana dokumentti naisista ja heidän karvoistaan. Katselin kummissani naisia, jotka kärsivät suorastaan karvafobiasta. Eräs käytti joka päivä aikaa käsiensä tarkasteluun ettei siellä vain olisi yhtään karvoja. Toinen yritti olla pidemmän aikaa karvojaan ajelematta, mutta luovutti kesken yrityksen.

Katsoin ja hymähdin. Kummallisia nuo brittinaiset. Kummallisia ovat suomalaisetkin jotka tekevät samaa. Ei kun hetkinen... olenko minä se kummajainen. Kyllä. Minä taidan olla se kummajainen nykyisen yhteiskunnan silmissä joissa oikealla naisella ei ole karvoja muualla kuin hiuksina korsitamassa ja ehkä kulmakarvat. Pornoteollisuus on julistanut, että seksikäs oikea nainen ei omaa karvoja.

Arvatkaa mitä? Minulla on karvoja! Enkä ole luopumassa niistä. Kainolokarvat pidän poissa kesäisin hihattomia paitoja käyttäessä, mutta muuten en katso, että se kuuluu kenellekään onko minulla karvoja siellä tai täällä. Alakarvoitukseni on ja pysyy. Se on luonnollinen alapään suoja. Jaloissani ja käsissäni on hiuksenhienoja vaaleita karvoja, jotka tuntevat hyvin jokaisen tuulenhenkäyksen ja hiuksen hipaisun. Olen pohjolan vaalea ihminen ja nämä karvat ovat vaaleita ja nättejä.

En suostu enkä vaivaudu taipumaan ulkoa syötettyyn malliin siitä, että naisen pitäisi olla karvaton enkelimäinen otus. Enkelimäinen otus jonka enkelimäisyys nousee luonteessa esiin taipuvuutena toteuttaa muiden kaikki ideat esteettisyydestä ja oikeasta käytöksestä (tm).

8.9.06

Aina vain sairautta

Olen varmaan saavuttanut jo kaveripiirissäni legendaarisen maineen sairastelulla, sairauksilla ja niiden määrällä. Muutaman vuoden välein näyttää löytyvän jotain uutta kroonista sairautta ja päälle sitten kiertävät vitsaukset. Yleensä olen varsin sujut asian kanssa, mutta joskus se pistää vituttamaan. Kuten tänään.

Siinä taas missä olen avoin sairauksistani ystävien keskuudessa, niin muuten olen huomannut piilottelevaani asioiden todellista tilaa. En halua, että mahdollinen työnantajani saa juuri ennen mahdollista työhönottoani, että olenkin hyvin sairasteleva ihminen. Sairas ihminen on työpaikalla rasite poissaolopäivien venyvien projektien muodossa. Minulla on toive menestyä työelämässä, mutta sairastelu tuntuu väijyvän taustalla. Kerran olen jo menettänyt työpaikan sen vuoksi, että sairastelin sillon paljon. Koeajalla olin, mutta se pisti ajattelemaan.

En sitä ennen hävennyt tai surkutellut mitään sairauksia. Tunsin kyllä oloni huonoksi kun siihen olin aihetta. Työn menetyksen jälkeen ajoin ajatella, että sairastelu on minulle todella uhka. Samalla yritin tsempata itseäni, että en näyttäisi enää sairastelua tutuille. Ei ole enää varaa tuntea oloaan sairaaksi, vaan on yritettävä sopeutua nykyajan menestyjän kenkiin. Vaikka jaloissa olisikin muutama riippakivi hidastamassa toimintaa. Armoa ei anneta.