Minä laihdun - huolestuako?

Minä olen laihtunut. Aloitin 61 tai melkein 62 kilosta mikä oli minulle lievää ylipainoa. Tänään puntarini näytti 57,4kg. Painoni on tammikuusta lähtien tippunut hitaasti ja joidenkin housujen kohdalla saan pitää jo vyötä että ne istuisivat paremmin (kun taas reidet ovat sitä vanhaa samaa).

Kummallista on vain se, että en ole tehnyt mitään. Painon tippuminen on kyllä tervetullutta, mutta pitäisiköhän minun jo huolestua? Olen niitä ihmisiä jotka menevät lääkäriin vasta kun on pää kainalossa. Silloinkin ne tahtovat todeta minulle, että tule takaisin jos se pää on irti vielä neljän viikon päästä.

Toisaalta epäilen e-pillereitä (onko muilla kokemuksia?). E-pillereiden pitäisi useammin nostaa painoa mitä tiputtaa, mutta samoihin aikoihin kun aloitin e-pillereiden (Yasmin) käytön, niin painokin alkoi tippua. Olen aina ollut herkkä lihomaan vaikka olen syönyt kuin pikkulintu. Ehkä tuo on paikannut jonkin hormoonivajeen? Ehkä ruumi vihdoin käsittelee ruokaa kuin sen normaalisti pitäisikin?

Kevät

Pidän keväästä, mutta rakastan kesää. Talven kirpeyden ja pimeyden jälkeen kesä tuntuu lähes sietämättömän hyvältä. Joltain mikä on liian hyvää ollakseen totta ja josta täytyy ottaa kaikki irti.

Riemuitsin viime viikolla kun oli kevätpäivän tasaus. Se oli minulle rajapyykki parempaan. Viikonlopun kruunasi kesäaikaan siirtyminen, vaikka se sekoittikin aikatailuja. Oli mahtavaa kun aurinko laski tänään niin myöhään. Minun talven koomannut persoonani (ja ruumiini) ovat heräämässä henkiin. Seison auringonvalossa sen paistaessa sisälle ja imen valoa itseeni. Imen sitä kuin olisin valopaneeli ja lataan itseäni.

Toisaalta olen hirveän kiireinen. Talven väsyneisyydestä on kouriintuntuvina todisteina hirveä läjä töitä joiden eräpäivä lähestyy. Muutama viikko sitten ne olisivat vain masentaneet minua, mutta nyt uuden energian myötä suunnittelen jo aikataulua jonka mukaan tehdä niitä. Ehkä aloitan jo huomenna.

Kevät, olet tervetullut. Mutta älä viivy kauan.

Internetin villi länsi

Olin kovasti Lex-karpelaa vastaan, mutta sekin laki meni läpi ja kansanedustajat jättivät huomiotta lukuisat sähköpostit asiaa vastaan pitäen sitä hyvin organisoituna, mutta pienenä vastalauseena.

Vaan niin se vain on, että tämä ihana internetti on muuttumassa villistä lännestä yhteiskunnan osaksi lakineen ja sääntöineen. Enää ei voi tehdä mitä tahansa mihin kykenee, vaan on tutkittava, että lähtevätkö teosta isojen firmojen lakimiehet perään. En tarkoita, että meidän kaikkien tulisi harrastaa hakkerointia ja sivustojen töhrimistä. Minä vain en pidä siitä, että internetistä on tullut kontrolloidumpi. Ainoa todellisen vapaan sanan vyöhyke on jäämässä viranomaisten kynsiin.

Maailmassa on monta maata, joiden demokratia on olematonta tai vaakalaudalla. Internetistä on tullut opposiotion mahdollisuus tiedottaa ja tehdä. Erityisesti Kiinan tilanne on huolestuttava. Googlen china versio estää tiedon hakemisen mm. demokratiasta tai kielletyistä uskonlahkoista. Kiinalaiset eivät enää pääse edes BBC:n vaaralisen vallankumouksellisille sivuille.

Internettiin on tulossa järjestys, joka vaikuttaa ensisilmäyksellä normaalien lakien soveltamisesta tähän bittien taikamaailmaan. Kuitenkin se firma jolla on varaa kunnon lobbareihin saa kätevimmät lait. Suomessa esimerkiksi saa isomman tuomion musikin jakamisesta kuin toisen raiskaamisesta. Raha puhuu selvää kieltä. Itse olen P2P ohjelmia pyrkinyt välttämään (ihan jo vain kaiken sen roskan vuoksi mitä niiden mukana tulee), mutta silti! Jenkeissä vastaavan asian olisi kohauttanut "hullut jenkit" ajatuksella, mutta että Suomessa?

Onneksi on toivoa. Tai jotain sinne päin. Tai ehkä se on vain lume. Pidän Creative Commons ideasta. Ei kaikesta työstä tarvitse pitää oikeuksia itsellään. http://creativecommons.org/ Löytyy niin musiikkia kuin valokuvia. Mitä nyt keksitäänkään jakaa.

Ja täytyy näin suositella samalla Demon Lemonia. He ovat julkaisseet jonkun levyn, mutta silti jaossa on ilmaiseksi lähes kaikki musiikki. Käykää hakemassa bändin kotisivuilta http://www.eviltrailmix.com/lemondemon/index2.html eteenkin The Ultimate Showdown on kappale joka iskee minuun.

Jouduin kirkkoon

Jouduin tänään olosuhteiden pakosta kirkkoon. Tällainen ei-kristitty ei voisi tuntea enempää olevansa väärässä paikassa kuin jumalanpalveluksessa. Ahdistavaa oli eteenkin muiden vilkuilu, että miksi tuo ei rukoile tai laula virsiä. Death metallin ohella en vihaa mitään muuta musiikkia yhtä paljon mitä virsiä. Ne on laulujen irvikuvia, latteita nuottien raiskauksia. Tai ehkä minulla on vain kummallinen maku musiikin suhteen :)

Kirkosta on kuitenkin nyt onneksi päästy pois ja voin jatkaa pakanallista elämääni. Hommia riittää tällekin päivälle.

Kaveri löytää toisen

Jokin aika sitten kuulin, että pitkäaikainen kaverini aloitti seurustelun tytön kanssa. Olin todella iloinen. Tiesin, että sama kaveri oli ollut vuosia sitten ihastunut minuun ja olin tuntenut vuosia huonoa omatuntoa siitä, että en voinut vastata niihin mitenkään. Kaverin seurustelu oli kuin taakan nouseminen pois harteilta. Minä en enää ollut syypää siihen, että hän joutui olemaan yksin.

Suhde kuitenkin päättyi hyvin pian, mutta olen silti huojentunut (mutta myös pahoillani kaverini vuoksi). Ehkä nyt minut on unohdettu mahdollisena seurustelukumppanina eikä minun tarvitse tuntea enää painetta siihen suuntaan.

On kivaa kun saa olla sinkku ja ahdistun siitä jos haluaisi päästä lähempiin tekemisiin.

Piilopaikka avautuu

Olen miettinyt pitkään, todella pitkään blogin avaamista. Mutta en ole ollut varma, että onko minulla oikeasti kirjoitettavaa. Nyt on kuitenkin ollut sellainen olo, että blogi on pakko aloittaa.

Tämän blogin nimi on Pysytään piilossa, koska se on ainakin tällä hetkellä suurin toiveeni blogin suhteen. Toivon etteivät tuttuni (ystäviä lukuunottamatta) saa tietää tämän blogin olemassaolosta. Tuolla maailmalla on ihmisiä, lähes vihamiehiä, joilta haluaisin piiloutua. Haluan piiloutua ja silti kirjoittaa. Tässä kun yritin karsia yhteystietojani internistä huomasin olevani liian näkyvä persoona. Ennen näkyvyys ei haitannut, mutta nyt haluaisin kadota takaisin anonyymiksi hahmoksi. Hahmoksi jota ette voi liittää elävään persoonaan. Toivottavasti. Silti pelottaa, että persoonat joiden en haluaisi löytävän tätä blogia löytävät tämän ja tunnistavat minut.

Tyhmiä pelkoja, mutta se on tämän blogin aloitus. Ja myönnän suoraan, että tulen antamaan itsestäni vääriä vihjeitä. Enkä varmaan ole ainoa joka sitä harrastaa.